Itäisen Suomenlahden kansallispuisto

Viikonlopun pääruoka oli retki Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon jossa kumma kyllä en ole Kotkalaisena koskaan vieraillut. Veneettömänä paras vaihtoehto tälle oli ilmoittautua mukaan retkelle Ulko-Tammioon, luonnonsaareen Haminassa joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Reisulla oli noin satakunta innokasta retkeilijää ja Kotkasta taivallettiin reilu 2 tuntia Vikla III nimisellä aluksella suuntaansa. Saaressa aikaa oli noin 2,5 tuntia, reissun kestäen kokonaisuutena noin 7 tuntia. Tämä oli nyt Vuokon, äitini ja miehensä kanssa kolmas kesä putkeen kun teemme vastaavan veneretken Kotkasta Itäiselle Suomenlahdelle, 2024 perinne alkoi Tammiolla ja 2025 käytiin Haapasaaressa.

Kun päästiin Ulko-Tammioon ja rantauduimme sen länsisatamaan, kävi nopeasti selväksi että nyt ollaan kansallispuistossa eikä saaristokylässä (jollaisiksi edellä mainitut Haapasaaren ja Tammion voi laskea). Päätimme kiertää reilun 4 kilometrin mittaisen Sotahistoriapolun niin tarkkaan kun kerkeämme, tämä tarkoitti vajaan 3 kilometrin luontopolkua plus pientä lisäkoukkausta saaren pohjoisosassa. Sotahistoriasta kertovia pisteitä oli 9, joista lopulta taisimme yhyttää 7-8. Kävi myös nopeasti selväksi että mikäli haluamme ottaa rauhassa emmekä sännätä vain reittiä mahdollisimman nopeasti ajan puitteissa läpi, oli syytä välillä yrittää priorisoida.

Väliin jäi länsisataman päädystä pieni lenkki luontopolkua sekaannuksen vuoksi huomiomme keskittyen liikaa kalliolle noustessa erottuneeseen tykkiin. Ei tämä mitään, päästiin lopulta polulle jota jatkoimme eteläpäätyyn ja takaisin. Matkan varrella oli kaikkea: kallioa, metsää, vanhuuteen kuolleita puita, merenrantaa, suota, sotahistoriaa, pirunpeltoa ja upeita tyrskyjä. Luonnon väriloistoa, kaikkea mitä kansallispuistossa voisi kuvitella näkevänsä ja vielä saariekstrat päälle. Polku oli ajoittain epäselvä, merkkejä kaatunut ja reitti vaikeakulkuinen, mutta ei tässä mitään varsinaista eksymisen vaaraa ollut. Suurimman osan luontopolkua kahlattuamme teltta-alueella oli hyviä penkkejä joissa nauttia eväät.

Evästämisen jälkeen kävimme vielä itäpuolen erikoisrasteilla: 50 metriä pitkä täysin pimeä tunneli johon emme olleet etukäteen juuri tutustuneet emmekä olleet varmoja pääseekö sieltä edes läpi (onneksi pääsi). Tunnelin jälkeen vasemmalla avautui sääasema ja polku autiotupaan, jonka jätimme aikaa säästääksemme väliin. Lopuksi oli vielä kierrettävä kallion laella pönöttävälle näköalatorni, josta näki aina Suursaareen asti. Osa itäisestä lenkistä satamineen jäi näkötornin vuoksi kiertämättä, muttei meillä aikaakaan moiseen olisi enää kunnolla ollut, joten tuo ei hirveästi harmittamaan jäänyt.

Ulko-Tammio on mahtava kohde jota voi suositella jokaiselle historiaan ja luontoon tykästyneelle. Matkan ainoa pienet miinukset oli ehkä hieman epävakaa keli ja pitkähkö merimatka, josta ei päässyt ihan täysillä nauttimaan mennessä koska kaikki olivat pakkautuneet sisätiloihin sateen ja kovan tuulen vuoksi, eikä tuosta osannut takaisin tullessakaan kunnolla nauttia kun oli jo sen verran voimat pois. Kannatti kuitenkin ehdottomasti tehdä tämä reissu ja aika näyttää, tuleeko tuolla vierailtua vielä joskus uudestaan. Ehkäpä jopa telttailun merkeissä pahimmat tungokset (joita nämä järjestetyt retket aiheuttavat) välttäen?

Seuraavaksi sitten samalla porukalla juonittiin että menemme Pyhtään Kaunissaareen. Sielläkään en ole vuosikausiin käynyt mutta 2027 kesän ensimmäinen retki on siis jo sovittuna ja sittenpä taas nautitaan!

12. magneetti sähkökaapin seinään ansaittu tästä retkestä, joista 11 kansallispuistoja.